perjantai 27. maaliskuuta 2015

Kosmetologin haastattelu

Kävin haastattelemassa opinnäytetyötäni varten kosmetologia, joka voisi kertoa meille opiskelijoille ja yrittäjyydestä kiinnostuneille vinkkejä ja omia näkemyksiä yrittäjyyteen liittyvistä asioista. 
Kyselin perus kysymyksiä yrittäjyyteen liittyen, mihin sain todella kattavia vastauksia.

Sirpa Kunnas toimii kosmetologina, Ideaparkissa sijaitsevassa kauneushoitolassa.

Yrittäjyysidea lähti liikkeelle ammatin vaihdoksesta ja mielenkiinnosta tehdä jotain uutta.
Aikaisemmin Sirpa työskenteli 10vuotta välinehuoltajana. Ammatti oli mieleinen ja tykkkäsi työstä, mutta kaipasi kuitenkin jotain uutta ja erilaista työtä. 


Mistä lähti yrittäjyys idea?

  • Suurin syy oli varmasti ammatinvaihdos ja halu opiskella uutta. Ensin suoritettua jalkahoitajan tutkinnon minkä parissa työskenteli kaksi vuotta, tuli halu oppia lisää alaan liittyen, ja innostus tulikin suorittaa kosmetologin tutkinto. Taustalla on myös kosmetiikkaneuvojan ammatti.
    Tällä hetkellä kauneushoitolan lisäksi, opiskelu houkutti taas paljon ja suoritetaankin lisänä EAMT tutkintoa SKY opistolla.

Millaista on olla yrittäjä?
  • Antoisaa ja vastuuntuntoista! Yrittäjyys tuo mukanaan paljon elämänkokemusta.
    Jokaisen jota yrittäjyys vähänkin kiinnostaa, olisi hienoa nähdä millaista se todellisuudessa on. Yrittäjänä ymmärtää mitä eroa on palkansaajan osaan kuin yrittäjän olemiseen. Kaiken mitä työskentelyyn tarvitsee, ostaa yrittäjä kuitenkin itse ja tekee suunnitelmat sen mukaisesti.

Hyvät puolet yrityksen pitämisessä?
  • Tuoda omaa ammattitaitoa työllä esiin, keskustella asiakkaiden kanssa ja auttaa heitä aina tarvittaessa.
    Yrittäjänä saa kehittää itseänsä varsinkin kosmetologit, koska ala vaatii koko ajan kehittymistä. Kun aikasemmin on myyntityö taustalla on hienoa huomata kuinka kosmetologina kohtaa asiakkaat eritavalla.  Tietenkin saa tehdä työtä mistä tykkää ja olla sosiaalisessa kanssakäymisessä päivittäin.

Huonot puolet yrityksen pitämisessä?
  • Päivien vaihtelevuus, kiireisten ja hiljaisten päivien välillä. Viikoilta saatta löytyä ihan ääripää päivä, kuten joku päivä on todella kiireinen, kuin taas saattaa löytyä päiviä kun on todella hiljaista, mikä tietenkin kuuluu ammattiimme. Yksin yrittäjänä tulee tietenkin vastaan lomat, vapaapäivät, menot kun pitäisi olla pois, mikä olisi helpompaa hoitaa jos olisi toinen kosmetologi apuna.
    Itsestä huolehtiminen jää usein vähemmälle työn ohella, koska suurimmaksi osaksi päivät ovat kiireisiä. Kiireen keskellä pitäisi muistaa pitää myös itsestään huoli!

Neuvoja/Terveisiä kosmetologi opiskelijoille jotka miettivät yrityksen perustamista
  • Antosaa työtä, jonka ohella pitää jalat maassa!
    Ei kannata lähteä suuresti liikkeelle, miettiä tarkkaan kaiken ja olla realistinen.
    Kosmetologi voi olla alalla ilman hienoa, viimeisenpäälle laitettua hoitolaa.
    Yritys voi olla vaatimaton, aluksi ainakin kun pääsee paremmin työn makuun ja saa kaikki muut asiat hoidettua kunnolla.
    Kun pystyy aina kehittämään itseään ja ottamaan haasteita vastaa, niin kaikki ovet on avoinna!

Kiitos paljon Sirpalle haastattelusta! Haastattelun myötä itsellekin tuliuuden laisia ajatuksia yrittäjyyden suhteen. 

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Minustako yrittäjä?

Kaiken tiedon jälkeen, mitä on tullut kerättyä liittyen kauneudenhoitoalaan kuin myös yrittäjyyten herää kysymys, minustako yrittäjä?

  • Yrittäjyys
  • Yritysidea
  • Liiketoimintasuunnitelman laatiminen
  • Rahoitus-, kannattavuus- ja myyntilaskelmat
  • Yritysmuodot
  • Rahoituksen järjestäminen
  • Verotus
  • Starttiraha
  • Vakuutukset

Kaikki nämä asiat tuntuvat nyt todella monimutkaisilta ja haastavilta, mutta kumminkin meistä monella kauneudenhoitoalaa opiskelevalla, kuin myös jo valmistuneella kosmetologilla, on halua päästä kokeilemaan yrittäjän elämää.

Halu kokeilla yrittäjän uraa on varmasti monella suuri. Sinnikkyyttä, päättäväisyyttä, usko itseenä ja paljon muita piirteitä mitä vaaditaan vaan itseltään.
Rohkeus pyytää apua, kun sitä oikeasti tarvitsee. Yrittäjyyden kanssa ei tarvitse pärjätä yksin. Paljon löytyy ammatti ihmisiä keneltä saa apua yrityksen perustamiseen.
Mikään ei ole mahdotonta!




Vakuutukset

Vakuutukisa yritykselle

  • ​Hanki ensimmäiseksi lakisääteiset vakuutukset. Myös oikeusturvavakuutus kannattaa ottaa jo alkumetreillä.
  • Täydennä vakuutusturva kattamaan tarpeelliset asiat. Esimerkiksi If Oikea Turva -kartoitus auttaa vakuutusten valinnassa.
  • Muista myös vahinkojen torjunta. Esimerkiksi If Turvatesti löytää toimialasi ja yrityksesi erityisriskit ja neuvoo suojautumisessa.​​​
KeskeytysvakuutuksetKorvaavat vakuutusehtojen mukaisesti liiketoiminnan keskeytymisestä aiheutuneita menetyksiä, esimerkiksi menetettyä liiketoiminnan tuottoa ja vahingosta aiheutuneita ylimääräisiä kuluja.Normaali keskeytysvakuutus korvaa, kun oman yrityksen toiminta keskeytyy yrityksen oman omaisuuden tai toimipaikan vahingoittumisen vuoksi. Jos yritys on riippuvainen toisen yrityksen toiminnasta (toimii esimerkiksi yhden alihankkijana), kannattaa harkita myös riippuvuuskeskeytysvakuutusta.

KiinteistövakuutuksetOn tarkoitettu asuin-, toimisto- ja liikekiinteistöille. Ne koostuvat omaisuusvakuutuksista ja toiminnan vakuutuksista.Omaisuusvakuutukset kattavat kiinteistölle aiheutuneita esinevahinkoja, kuten esimerkiksi tulipalosta, vesijohtovuodosta ja talotekniikan rikkoutumisesta aiheutuneita vahinkoja.Toiminnan vakuutuksia ovat kiinteistön vastuuvakuutus, kiinteistön hallinnon vastuuvakuutus ja kiinteistön oikeusturvavakuutus.

OikeusturvavakuutusKorvaa vakuutetulle lakimiesavun käytöstä riita- ja rikosasioissa sekä riitaisissa hakemusasioissa aiheutuneita asianajo- ja oikeudenkäyntikuluja, kun asia liittyy vakuutettuun toimintaan ja se voidaan käsitellä yleisessä alioikeudessa (käräjäoikeus).

OmaisuusvakuutuksetKorvaa vakuutusehtojensa mukaisia suoranaisia esinevahinkoja. Lisäksi ne voivat korvata ehdoissa mainittuja muita kuluja.Vakuutusta otettaessa kannattaa aina selvittää vakuutuksen kattavuus, jotta se vastaa yrityksen tarpeita, sillä omaisuusvakuutukset ovat kattavuudeltaan hyvin erilaisia. Vakuutustapahtuma voi olla esimerkiksi tulipalo, vesijohtovuoto, murto, myrsky, rikkoutuminen tms.

VastuuvakuutuksetKorvaa vahinkoja, joista vakuutettu on voimassa olevan oikeuden mukaan vastuussa.Toiminnan vastuuvakuutus kattaa sitä korvausvelvollisuutta, joka lain mukaan voi aiheutua yritykselle sen toimialaan kuuluvasta toiminnasta.Tuotevastuuvakuutus kattaa sitä korvausvelvollisuutta, joka lain mukaan voi aiheutua yritykselle sen valmistaman tai maahantuoman tuotteen aiheuttamista vahingoista. Joitakin erityistoimialoja, kuten konsultointia ja huolintaa sekä toimitusjohtajan ja hallituksen vastuuta varten on oma erillinen vastuuvakuutuksensa.

HenkilovakuutuksetTämä vakuutus kattaa työpaikalla tai työmatkalla tapahtuneet tapaturmat. Työpaikalta saatavan vakuutusturvan ja Suomen sosiaaliturvan lisäksi on mahdollista hankkia henkilövakuutuksia. Henkilövakuutuksella tarkoitetaan vakuutusta, jonka kohteena on luonnollinen henkilö. Henkilövakuutus on yksilöllisesti suunniteltu vakuutus, johon voi sisällyttää esimerkiksi kuoleman, sairauden, työkyvyttömyyden ja invaliditeetin varalle.

Starttiraha

Starttiraha on aloittavalle yrittäjälle tarjottava suuri etu. Sen on tarkoituksena varmistaa aloittavan yrittäjän toimeentulo ja parantaa työllisyyttä. Starttirahan myöntämisestä päättää Työ- ja elinkeinotoimisto.
Starttiraha on harkinnanvarainen, joten se riippuu paikkakunnasta, vuodenajasta, suhdanteista ja monesta muusta syystä. Työ- ja elinkeinotoimisto käyttää aina ulkopuolista asiantuntijaa arvioimaan liikeidean kannattavuuden ja sen, onko yrittäjäksi aikovalla riittävät tiedot ja valmiudet. Asiantuntijoita ovat yleensä esimerkiksi  uusiyrityksenkeskusten tai TE-keskuksen henkilökunta. Starttirahan hakijoilta edellytetään myös alkaville yrittäjille tarkoitetun kurssin käymistä.
Ennen starttirahapäätöstä työvoimatoimisto ja asiantuntijat selvittävät, ettei tuki vääristä yritysten välistä kilpailua. Yritystoimintaa tai markkinointitutkimusta ei saa aloittaa ennen tukipäätöstä. Starttirahan saamisen ehtona on, että yritystoiminta käynnistetään kolmen kuukauden sisällä myönteisen starttirahapäätöksen saamisesta.
Vuonna 2015 perustuki on 32,80 euroa päivässä. Lisäosa vaihtelee tilanteen mukaan työ- ja elinkeinotoimiston harkinnan mukaan ja sen suuruus on enintään 60 % perustuen määrästä.
Aikaisemmin starttirahan edellytyksenä oli ainakin kolmen kuukauden mittainen työttömyys. Nykyisin tätä vaatimusta ei enää ole, starttirahan siis voi saada lähes kuka tahansa. Starttirahapäätöksen ja yritystoiminnan alkamisen jälkeen yrittäjä ei kuitenkaan enää voi saada palkkaa muusta työstä tai esimerkiksi opintotukea, esimerkiksi eläkettä saavalle henkilölle starttirahaa ei myönnetä.

Starttiraha edistää uutta yritystoimintaa ja työllistymistä. Se turvaa yrittäjän toimeentulon siltä ajalta, jonka yritystoiminnan käynnistys ja vakiinnuttaminen arviolta kestää – kuitenkin enintään 18 kuukauden ajan.
Starttirahan myöntämiseksi;
  • päätoiminen yrittäjyys
  • riittävät valmiudet aiottuun yritystoimintaan
  • mahdollisuudet jatkuvaan kannattavaan toimintaan
  • tarpeellisuus toimeentulon kannalta
  • yritystoiminnan aloitus vasta sen jälkeen, kun tuki on myönnetty

Verotus/Arvonlisävero

Verotulot ovat julkisen talouden merkittävin tulonlähde. Niillä ylläpidetään ja kehitetään yhteiskunnan palveluja. Huolehdimme siitä, että toimintamme on tuloksellista ja toimintavarmuutemme on hyvä. 

Arvonlisävero on yleinen kulutusvero joka kohdistuu lähes kaikkien tavaroiden ja palvelujen kulutukseen. Arvonlisäverolaissa määriteltyjen tavaroiden ja palvelujen myynti on säädelty verottomaksi. Arvonlisäverovelvollisia ovat tavaroita ja palveluja myyvät elinkeinonharjoittajat. 

Arvonlisäveron ei ole tarkoitettu jäävän verovelvollisten haitaksi vaan siirtyvän myyntihinnassa lopullisen kuluttajan maksettavaksi. Veron kertaantuminen on järjestelmässä estetty kokonaan vähennysoikeuden avulla. Arvonlisäverovelvollinen elinkeinonharjoittaja saa aina vähentää verollista liiketoimintaansa varten hankkimiensa hyödykkeiden ostohintaan sisältyvän arvonlisäveron.Valtiolle maksettava vero eli toiselta nimeltä tilitettävä vero lasketaan siten, että myynneistä suoritettavasta verosta vähennetään kaikkiin vähennyskelpoisiin ostoihin sisältyvä vero.
Kaikilla yrityksillä, jotka ilmoittavat oma-aloitteisia veroja onkäytössä verotili. Verotili otetaan käyttöön, kun olet antanut ensimmäisen kausiveroilmoituksen oma-aloitteisesta verosta tai olet veroa maksaessasi käyttänyt verotiliviitettä, jonka saat Verohallinnosta käyttöön perustamisilmoituksen rekisteröinnin jälkeen. Kun verotili otetaan käyttöön, sen tietoja ja tilannetta voit seurata kirjautumalla Verotili-palveluun. Verotili on kooste veronmaksajan ilmoittamista ja maksamista sekä Verohallinnon maksuunpanemista ja palauttamista oma-aloitteisista veroista.

Miten saan yritykselleni Y-tunnuksen?Y-tunnuksen saat perustamisilmoituksen avulla. (Y-lomake).
Perustamisilmoituslomakkeen täyttöohjeineen  löydät YTJ:n internetsivuilta; 
www.ytj.fi.
Lomakkeita voit hakea myös verohallinnon toimipisteistä, Patentti- ja rekisterihallituksesta tai ELY-keskuksista. Verohallinto lähettää sinulle lisäksi myös rekisteröinti-ilmoituksen, kun se on merkinnyt yrityksesi arvonlisäverovelvollisten rekisteriin.

Mikä on arvonlisävero?
Arvonlisävero on kulutusvero, joka sisällytetään tavaran tai palvelun myyntihintaan. Arvonlisävero on siistarkoitettu kuluttajan maksettavaksi. Yrittäjien välisissä liiketoimissa ostava yrittäjä voi myös vähentää arvonlisäveron, jonka toinen arvonlisäverovelvollinen yrittäjä on laskuttanut. Edellytyksenä on, että tavaraa tai palvelua käytetään arvonlisäverollisessa toiminnassa.

Onko kaikki liiketoiminta arvonlisäverollista?
Tavaroiden ja palvelujen myynti on yleensä aina arvonlisäverollista. Verotuksen ulkopuolelle on tietenkin jätetty joitakin lainsäädännössä erikseen mainittuja toimintoja, kuten kiinteistöjen ja osakehuoneistojen myynti, terveyden-, ja sairaanhoitopalvelut sekä sosiaalihuoltopalvelut. Jos yritys myy verotuksen ulkopuolisia palveluita, se ei ole arvonlisäverovelvollinen.

Paljonko arvonlisäveroa maksetaan?Tavaroista ja palveluista arvonlisävero on 23 prosenttia. Ruokatarvikkeista arvonlisäveroa maksetaan 13 prosenttia. Kirjojen, lääkkeiden, liikuntapalveluiden, henkilökuljetusten, majoituspalveluiden, kulttuuri- ja viihdetilaisuuksien ja televisiolupien arvonlisävero on 9 prosenttia.

Miten lasken arvonlisäveron määrän?Esimerkki: Tuotteen veroton hinta on 1 000 euroa ja siihen sovelletaan normaalia 23 %:n verokantaa. Arvonlisäveroa lisätään 23 % eli 1 000 x 23/100 = 230 euroa. Verolliseksi hinnaksi saadaan 1 230 euroa.Tuotteen hintaan sisältyvän arvonlisäveron määrä selviää käyttämällä laskukaavaa:verollinen hinta x sovellettava verokanta/100 + sovellettava verokantaEsimerkki: Tuotteen verollinen hinta on 5 000 euroa ja siihen sovelletaan normaalia 23 %:n verokantaa. Vero saadaan laskemalla 5 000 x 23/123 = 934,96 euroa. Tuotteen veroton hinta on 5 000 - 934,96 = 4 065,04 euroa.

Yrityksen omistajien tai henkilökunnan yksityiskäyttöön otetuista tuotteista on maksettava arvonlisävero normaalisti.

Otin esimerkiksi arvonlisäveron, joka on usein kysytyin.
Alla olevasta linkistä löydät paljon lisä tietoa veroista.

http://www.vero.fi/